Resepti loisteliaaseen talveen

Resepti loisteliaaseen talveen

Päivät lyhentyvät  ja sen alkaa huomaamaan paitsi aamun pimeytenä, niin myös iltapäivän hämäryytenä. Pimeys valtaa arjen, ja monille meistä tämä aika vuodesta tarkoittaa myös pienempää altistusta auringonvalolle.

Tämä voi vaikuttaa paitsi mielialaan ja yleiseen hyvinvointiin, niin myös turvallisuuteen: pimeällä on nimittäin hyvä olla ekstravalppaana liikenteessä.

Onneksi voimme ottaa käyttöön helppoja keinoja loistaa myös pimeällä!

Heijastinliivi

Heijastimet: Turvallisuutta pimeään aikaan

Pimeät illat ja aamut tekevät ulkona liikkumisesta haasteellisempaa. Liikenteessä näkyvyys on erityisen tärkeää, ja tässä heijastimet luovat turvaa. Heijastimet lisäävät näkyvyyttäsi liikenteessä ja voivat auttaa estämään vaaratilanteita.

Kannattaa harkita heijastimien kiinnittämistä vaatteisiin, laukkuihin tai  lemmikkieläinten valjaisiin, jos lenkität lemmikkiä pimeällä. Tämä pieni lisävaruste on pienestä koostaan huolimatta todella suuri henkivakuutus!

Heijastimia on olemassa paljon erilaisia. Moni suosii nykyään roikkuvien heijastimien lisäksi esimerkiksi heijastinliivejä- tai valjaita. Lapset puolestaan pitävät pehmoheijastimista tai heijastimista oman lempihahmon kuvalla varustettuna.

Jokaiselle löytyy varmasti paras vaihtoehto.

Erilaisia heijastintyyppejä:

  • Roikkuvat muoviheijastimet
  • Ommellut kangasheijastimet
  • Heijastinnauha käsivarteen
  • Heijastavasta kankaasta valmistetut vaatteet
  • Heijastavaa pintaa sisältävät neuleet
  • Heijastinvaljaat
  • Erilaiset valot
  • Pehmoheijastimet
  • Heijastinliivit

D-vitamiini: Aurinkoa purkista

D-vitamiini on tunnetusti vitamiini, jota syntyy iholla auringonvalon vaikutuksesta. Mutta kun auringonpaiste vähenee talvella, on tärkeää varmistaa, että saat riittävästi D-vitamiinia. D-vitamiini tukee olennaisesti luuston terveyttä ja vahvistaa immuunijärjestelmää.

Yksi tapa varmistaa D-vitamiinin saanti talvella on lisäravinteiden käyttö. Laadukkaat D-vitamiinilisät voivat auttaa ylläpitämään optimaalista D-vitamiinitasoa kehossa.

Suihkutettava D-vitamiini on todella helppo ja hyvänmakuinen vaihtoehto!

Pieni puna poskissa piristää 

Talvi ei ole vain aika, jolloin päivänvalo vähenee. Se on myös kausi, joka tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia nauttia erilaisista talviaktiviteeteista.

Hiihto, luistelu ja lumilautailu ovat esimerkiksi kivoja tapoja pysyä aktiivisena ja nauttia talvesta. Eri talvilajit auttavat saamaan tarvittavan määrän liikuntaa ja pitämään mielialaa korkealla myös pimeän tullen.

Tietyt talviurheilulajit ovat kieltämättä myös aikamoista välineurheilua ja näkyvät myös kukkarossa. Kaiken talviurheilun ei kuitenkaan tarvitse tuntua pankkitilillä, vaan kirpsakasta pakkasesta voi nauttia myös halvalla.

Talvinen kävely luonnossa tai kaupungissa

Kävely tai retkeily luonnossa ei maksa mitään! Varsinkin Suomessa tästä mahdollisuudesta kannattaa nauttia.

Talviset metsät ja järvet tarjoavat upeita maisemia ja rauhallisuutta, jota voit hyödyntää rentoutuaksesi ja palautuaksesi arjen kiireistä.

Myös kaupungeissa riittää nähtävää varsinkin lähellä vuodenvaihdetta, sillä moni kaupunki panostaa entistä enemmän upeisiin kausivaloihin ympäri Suomea.

tulikivi takka

Pimeät illat auttavat rauhoittumaan

Pimeät talvi-illat tarjoavat oivan mahdollisuuden keskittyä itsensä hoitamiseen sekä rentoutumiseen. Kokeile joogaa, meditaatiota tai rauhoittavaa hetkeä hyvän kirjan parissa.

Tunnelmalliset kynttilät, mahdollinen takkatulen äärellä rentoutuminen tai tähtitaivaan tuijottaminen rentouttavat. Keskity hetkeen ja ota kaikki irti rauhallisista koti-illoista perheen tai ystävien kanssa. Ja miksei myös ihan yksinään!

B12-vitamiini: Energianlähde ja hyvinvointi

B12-vitamiini on toinen tärkeä vitamiini, joka voi auttaa sinua loistamaan pimeän kauden aikana. Se voi vaikuttaa energiatasoihisi sekä edistää hermostosi normaalia toimintaa, jotta hermot eivät petä edes joulukiireiden aikana.

Monet ihmiset liittävät B12-vitamiinin lihansyöntiin, mutta sitä voidaan saada helposti myös kasvisruokavaliolla ravintolisien kautta. B12-vitamiinin puutos saattaa johtaa väsymykseen ja heikkouteen, joten sen saanti on tärkeää, erityisesti talviaikaan, kun keho tarvitsee ylimääräistä energiaa pimeän vuodenajan haasteisiin.

Hyvinvointia myös talvella

Talven ei todellakaan tarvitse tarkoittaa heikentynyttä hyvinvointia tai pienempää panostamista itseen. On tärkeää yrittää säilyttää energiatasot myös pimeimpänä ajanjaksona.

Muista nauttia päivittäin tarvittavat vitamiinit sekä asettaa heijastimet helposti saataville, jotta voit pitää huolta itsestäsi sekä läheisistäsi myös pimeällä. Näillä yksinkertaisilla asioilla voit säilyttää hyvän olon ja loistaa myös talviaikaan!

Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.