Testosteroni on yksi tärkeimmistä hormoneista miehen kehossa. Se vaikuttaa merkittävästi fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin, ja sen puute voi aiheuttaa erilaisia ongelmia.
Testosteronia on pojilla ennen murrosikää yhtä vähän, kuin tytöillä, mutta sen tuotanto käynnistyy murrosiässä ja jatkuu läpi elämän. Jos näin ei ole, täytyy asiaa tutkia.
Mitä testosteroni on?
Testosteroni on sukupuolihormoni, jota syntyy pääasiassa kiveksissä. Se säätelee monia miehille ominaisia fyysisiä ja fysiologisia piirteitä, kuten:
- lihasmassaa
- luuntiheyttä
- kehon karvoitusta
- äänen mataluutta
- sukupuoliviettiä
Testosteroni vaikuttaa myös mielialaan, energiatasoihin sekä yleiseen elämänlaatuun.
Lähde: Terveyskirjasto
Alhainen testosteroni
Alhainen testosteronitaso, eli hypogonadismi, voi johtua monista tekijöistä, kuten ikääntymisestä, sairauksista, lääkityksistä tai elämäntavoista.
Alhainen testosteroni voi aiheuttaa erilaisia oireita, kuten
- väsymystä
- lihasmassan vähenemistä
- mielialan laskua
- seksuaalisen halukkuuden vähenemistä
- ärtymystä
Joskus oireita voi olla vaikea tunnistaa, jos ne yhdistetään esimerkiksi stressaavaan elämäntilanteeseen.
Testosteroni viitearvot
Testosteronin tuotanto kiveksissä vaihtelee vuorokauden aikana, ja aamuisin veren testosteronipitoisuudet ovat korkeimmillaan. Koska viitearvot perustuvat aamulla mitattuihin arvoihin, verinäyte testosteronin mittaamiseksi tulisi ottaa aamupäivällä ennen kello kymmentä.
Jos verinäyte otetaan iltapäivällä, tulos voi olla viitearvojen alapuolella, vaikka testosteronin tuotanto olisi täysin normaalia.
Testosteroni viitearvot:
- Miehillä 10–38 nmol/l
- Naisilla 0,4–2 nmol/l
Merkintä nmol/l tarkoittaa nanomoolia litrassa.
Testosteroni ikääntyessä
Ikääntyessä testosteronitasot alkavat yleensä laskea niin, että yli 75-vuotiaista noin kolmanneksella testosteronitasot ovat viitearvoja matalemmat. Tavallisimmin tämä johtuu ylipainosta, mutta sille voi olla myös muita syitä.
Normaalipainoisella ja terveellä yli 75-vuotiaalla pystyy siis myös olemaan alhaisia testosteronitasoja, vaikkei esimerkiksi ylipainoa merkittävästi olisikaan.
On hyvä muistaa, että testoteroniarvot voivat vaihdella iän, vuorokaudenajan ja yksilöllisten tekijöiden mukaan. Lääkärin tulee aina arvioida tulokset kokonaisuutena ja suhteuttaa ne potilaan oireisiin ja yleiseen terveydentilaan.
Lähde: Terveyskirjasto ja Terveystalo
Sinkki ja testosteroni
Sinkki on tärkeä osa testosteronin tuotannossa. Se on välttämätön kivennäisaine, joka osallistuu moniin kehon toimintoihin, mukaan lukien esimerkiksi:
- normaali hedelmällisyys ja lisääntyminen
- veren testosteronitasojen pysyminen normaalina
- immuunijärjestelmän pysyminen normaalina
Hyviä sinkin lähteitä ruokavaliossa ovat esimerkiksi liha, pähkinät, siemenet, täysjyväviljat ja maitotuotteet. Osa haluaa myös sinkin saantiaan laadukaan lisäravinteen avulla monipuolisen ruokavalion tukena.
Lukusuositus: Hedelmällisyyden tukeminen luonnollisesti
Testosteronitasojen tukeminen luonnollisesti
Monet jännittävät lääkäriin menoa, kun kyseessä ovat hormonitasot. Laboratoriokokeisiin kannattaa kuitenkin aina tarvittaessa hakeutua.
Jotkut myös haluavat tukea omaa hormonitoimintaansa luonnollisesti ennen tarkempia tutkimuksia.
Testo+ -valmiste sisältää laadukkaita ainesosia:
- sinkkiä
- seleeniä, ja
- Tribulus Terrestristä
- makeuttajana ksylitoli
- mausteena lakritsinjuurijauhe
Se tukee seksuaalista suorituskykyä ja halukkuutta, hedelmällisyyttä ja lisääntymistä sekä hormonitasapainoa ja yleistä hyvinvointia.
Epäiletkö alhaisia testosteronitasoja?
Testosteronilla on merkittävä rooli miesten terveydessä, ja sen puute voi vaikuttaa monin tavoin fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Alhaiset testosteronitasot voivat aiheuttaa monenlaisia oireita.
On tärkeää kiinnittää huomiota omaan hyvinvointiin ja huomioida testosteronitasojen vaikutukset omaan terveyteen, vaikkei aiheesta kannatakaan liikaa stressata. Sen merkitys kannattaa pitää kuitenkin mielessä.
Voit tilata suomalaisessa lääketehtaassa valmistettuja lisäravinteita kätevästi suoraan kotiovellesi Suomen Vitamiinikeskuksen verkkokaupasta.