Tiedätkö sen inhottavan tunteen, kuin pilvenhattara olisi aivoissa, eikä ajatuksia saa kasaan? Tunne voi tulla liian vähän nukutuista yöunista, pitkästä työpäivästä tai vaihtoehtoisesti todella pitkistä yhtäkkisistä yöunista. Tätä ilmiötä kutsutaan aivosumuksi.
Aivosumu oireet
Aivosumu ei ole mikään virallinen lääketieteellinen termi. Sen käyttö puhekielessä tai lääkärin vastaanotolla on kuitenkin yleistynyt, sillä koronan myötä ilmiötä on luonnehdittu taudin mahdolliseksi jälkioireeksi.
Erikoislääkäri ja psykoterapeutti Teijamari Laasonen-Balk kertoo MeNaisille antamassaan haastattelussa, että englannin kieleen sana on syntynyt vuonna 1817, kun saksalainen lääkäri kuvasi ensimmäistä kertaa mielen sumuisuutta.
Aivosumun oireita voivat olla esimerkiksi:
- Väsymys
- Keskittymisvaikeudet
- Muistin pätkiminen
- Jaksamattomuus
Multitaskaaminen ja aivosumu?
Aivosumun kanssa käsi kädessä on yleistyneenä terminä noussut pinnalle myös vieraskielinen sana multitaskaaminen eli usean asian samanaikainen tekeminen.
Multitaskaus on haitallista paitsi mielelle, myös työnjäljelle. Varsinkin työelämässä lisääntynyt vastuu ja usean eri työtehtävän hallitseminen yhtä aikaa ovat ajaneet meidät siihen pisteeseen, että moni kokee aivosumun kaltaisia oireita työpäivän jälkeen – eikä mikään ihme!
Mitä aivosumulle voi tehdä?
Aivosumuun pystyy löytämään onneksi apua. Koska kyseessä ei ole mikään lääketieteellinen sairaus, vaan yleistynyt olotila, voi siihen liittyä hyvin monenlaisia kognitiivisia oireita.
Tärkeää olisi huolehtia paitsi palautumisesta, niin myös ravita aivoja sisältäpäin. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on A ja O myös aivojen hyvinvoinnissa.
Aivojen kehityksestä puhutaan paljon lasten ja nuorten kohdalla, mutta myös iän karttuessa riittävät yöunet sekä monipuolinen ravinto ovat tärkeä osa aivojen terveyttä.
B12-vitamiini aivojen terveyden tukemiseen
B12-vitamiini on ihmisen soluille välttämätön vitamiini. B12-vitamiini sisältää kobalamiinia ja folaattia, jotka se hyödyntää nukleiinihappojen (DNA:n) valmistukseen.
Onko B12-vitamiinin puutos yleistä?
Yleensä B12-vitamiinin puutosta tavataan ikääntyneessä väestössä. Vitamiinia on ainoastaan eläinperäisessä ravinnossa, jonka vuoksi sen saannista on tärkeää pitää huoli varsinkin vegaaneilla.
Nuorilla B12-vitamiinin puutostila on harvinainen, mutta vegaanista ruokavaliota noudattavilla ei mahdottomuus.
B12-vitamiini puutos oireet
B-12 vitamiinin puutos voi aiheuttaa erilaisia kognitiivisia oireita, sillä se vaikuttaa hermostoon. Puutoksesta saattaa aiheutua myös makrosyyttinen anemia.
Tämä anemian muoto eroaa "normaalista" siten, että verenkuvassa punasolut ja niiden esiasteet ovat normaalista poiketen suurempia. Kymmenestä makrosyyttisen anemiatapauksesta noin yhdeksän johtuu nimenomaisesti B12-vitamiinin puutostilasta.
Oireita voivat olla:
- Muistihäiriöt
- Lihasten heikkous
- Tuntohäiriöt
- Kielitulehdus
- Kellertävä iho
- Laihtuminen
Näistä kolme viimeisintä oiretta ovat harvinaisempia. Yleensä hermosto-oireita ja tästä johtuvaa lihasten heikkoutta esiintyy jo ennen todettua mahdollista makrosyyttistä anemiaa.
Lähde: Terveyskirjasto.fi
Valmisteissa on eroja
Kaikki B12-vitamiinivalmisteet eivät ole läheskään samanlaisia. Yleisimmät niistä ovat luonnollinen metyylibolamiini ja synteettinen syanokobalamiini.
Synteettinen muoto eli syanokobalamiini on siitä ongelmallinen, ettei ihmiselimistö pysty hyödyntämään sitä sellaisenaan. Se ei ole B12-vitamiinin aktiivinen muoto, jonka puolestaan elimistö pystyy suoraan hyödyntämään.
Valitse B-12 vitamiinin aktiivinen muoto
Valmistetta valittaessa kannattaa valita valmiiksi aktiivinen B12-vitamiinin muoto eli metyylikobalamiini.
Suomen Vitamiinikeskuksen B12-vitamiini on luonnollista metyylikobalamiinia. Tabletti on hyvänmakuinen ja suussa liukeneva, joten imeytyminen alkaa jo heti suun limakalvoilta. Se on siis todella kätevä ja tehokas vaihtoehto B12-vitamiinin saannin takaamiseksi.
Aivoterveys on tärkeä osa kokonaisterveyttä
Erilaiset vinkit muistin parantamiseksi ovat hyödyllisiä aivoterveyden kannalta, sillä monien eri tutkimusten mukaan esimerkiksi pulmapelien pelaaminen, ristikoiden täyttäminen ja muu kongiviitinen haastavuus edistävät aivojen terveyttä.
Jotta aivot jaksavat ajatella ja pelata, täytyy niiden myös saada tärkeitä ravintoaineita. Monipuolisessa ruokavaliossa aivot saavat niiden kaipaamia hyviä rasvoja, proteiineja sekä kivennäisaineita.
Lepo on myös ehdottoman tärkeää aivojen kannalta. Aivoille on tärkeää olla välillä tekemättä yksinkertaisesti mitään. Tämän lisäksi riittävät yöunet takaavat aivojen tärkeän työn, jolloin ne niin sanotusti puhdistavat itsensä eli turhan informaation ja nollaavat itseään.
Tärkeät vitamiinit yhdestä paikasta
Suomen Vitamiinikeskus tarjoaa laajan valikoiman todella laadukkaita sekä Suomessa valmistettuja tuotteita, jotka tukevat paitsi kokonaisterveyttä – myös aivoterveyttä.
Tutustu laajaan valikoimaan verkkokaupassamme ja tilaa vitamiinit suoraan kotiin toimitettuna.