Levollisesti höyhensaarille - 3 tärkeää vinkkiä

Levollisesti höyhensaarille - 3 tärkeää vinkkiä

Uniongelmat ovat valitettavan tavallinen vaiva varsinkin nykypäivänä. Lähes jokainen kärsii elämänsä aikana ajanjaksoista, jolloin unta ei ole tullakseen, tai uni jää jostain syystä vähiin.

Arkipäivän kuormitus niin töistä, kuin vapaa-ajasta ajaa monen pyörittelemään päässään asioita valitettavasti silloin, kun täytyisi olla jo lempeästi höyhensaarilla.

Jaamme kolme arkipäivän vinkkiä, jotka saattavat helpottaa unen saamista. Joskus muutos saattaa tarvita järeämpiä toimia arkeen, mutta ne kaikki ovat varmasti vaivan arvoisia.

1. Rauhoittavat nukkumaanmenorutiinit

Säännöllisten nukkumanmenorutiinien luominen saattaa kuulostaa hieman siltä, kuin miettisimme lasten unikoulua. Uni on kuitenkin yhtä tärkeää kaiken ikäisille - myös aikuisille. Tässä muutama rutiini, jotka kannattaa käydä läpi:

Himmennä valot

Kun päivä lähenee loppuaan, aloita himmentämällä valot ympäristöstäsi. Tämä viestittää kehollesi, että on aika rauhoittua ja melatoniinin tuotanto aivoissa saa alkaa.

Anna elimistölle rauhoittavia ravintoaineita

Kamomillatee auttaa rauhoittumaan, joten sitä on hyvä siemailla ennen nukkumaanmenoa. Myös magnesiumia on hyvä syödä säännöllisesti vaikka ravintolisänä, sillä se edistää hermoston normaalia toimintaa ja hermoston hyvinvointi vaikuttaa tietysti myös palautumiseen yön aikana.

Sulje näytöt

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta tämä olisi erittäin tärkeää. Elektronisten laitteiden sinivalo voi häiritä aivojen luontaista uni-heräämissykliä. Ota puhelimen sijasta käteesi kirja, venyttele lempeästi tai kuuntele mieluummin vaikka äänikirjaa.

Keskity sängyssä rentoutumiseen

Yön pimeinä tunteina on asioita turha vatvoa omassa mielessä, sillä ne eivät siitä ainakaan paremmaksi muutu. Aamuisin kaikki asiat ovat yleensä paremmin. Sänkyyn mennessäsi keskity hengittämiseen ja ajattele levollisia sekä mukavia asioita. Myös erilaiset iltameditaatiot voivat rauhoittaa sekä mieltä, että kehoa.

Mies-nukahtaneena-työpöytänsä-ääreen

 2. Luo makuuhuoneesta rauhallinen paikka

Katsooko kumppanisi televisiota sängyssä, ja se häiritsee sinua? Makuuhuone on paikka, jossa jokaisen nukkujan taipumuksia olisi hyvä kunnioittaa. Toiset saavat unta herkemmin, kun taas toisten on todella vaikea saada unesta kiinni ennen aamuyötä.

Uniasioista kannattaa keskustella avoimesti. Makuuhuoneen tulisi olla paikka, jossa sänky on jokaiselle nukkujalle mukava, ilma sopivanlämpöinen ja jokaisella on mahdollisuus rauhoittumiseen omilla ehdoillaan.

Turvallisen ja rauhallisen makuuhuoneen luominen on avain myös rauhallisille yöunille.

Vaalea, pehmeä sänky beigessä makuuhuoneessa

3. Syö iltapala tarpeeksi ajoissa

Moni saattaa kokea iltaisin suurta näläntunnetta, jolloin tekee mieli syödä paljon hiilihydraattipainotteista ruokaa. Hiilarin tankkaus illalla saattaakin väsyttää, mutta onko se sittenkään unen kannalta paras vaihtoehto?

Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen kertoo Hyvä Terveys-lehden artikkelissa, että paras aika iltapalalle olisi tunti tai kaksi ennen nukkumaanmenoa, sillä ruoka ehtii tällöin sulaa mahalaukussa suurilta osin sekä kulkeutua ohutsuoleen.

Ei liian raskasta iltapalaa

Turhan raskasta ja rasvaista iltapalaa tulisi välttää, sillä monille tämä aiheuttaa närästystä. Tämä johtuu siitä, että ruokaa on vielä mahalaukussa ja makuulleen mentäessä ruokatorven alaosassa olevan sulkijalihaksen toiminta heikkenee.

Keho toimii myös nukkuessa, joten nälkäisenä nukkumaan ei kannata mennä. Sopiva määrä hiilihydraatteja antaa mukavan väsymyksen tunteen. Jos terveellinen iltapala on vaikea miettiä, kannattaa myös perehtyä arjen keinoihin terveellisiin elämäntapoihin.

 

Nainen heränneenä sänkynsä vieressä ja herätyskello kuvan etualalla

Voiko magnesiumlisä todella auttaa unen saamisessa?

Unen aikana sekä aivoissa että muualla kehossa tapahtuu monia fysiologisia muutoksia, jolloin keho palautuu ja aivot niin sanotusti tyhjentävät itseään. Ihmisen hermosto on todella tärkeässä roolissa unen aikana.

Magnesium tukee esimerkiksi hermoston ja lihasten normaalia toimintaa. Se on mukana lihasten palautumisessa, mikä on ihmiskehon yksi tärkeimmistä tehtävistä unen aikana.

Sydän ei nuku yölläkään

Sydäntä voidaan sanoa ihmisen tärkeimmäksi lihakseksi. Jopa lepotilassa sydän työskentelee kovemmin kuin mikään lihas kehossamme.

Magnesium edistää myös sydänlihasten normaalia toimintaa, jonka vuoksi se edesauttaa sydäntä saamaan kaikki tarvitsemansa kivennäisaineet.

Paras magnesium unen tueksi?

Yksi parhaiten imeytyvistä magnesiumin muodoista on puhtaasta merivedestä valmistettu magnesium

Tässä muodossa magnesium on luonnollinen, vatsaystävällinen, sekä imeytyy kehoon erittäin tehokkaasti.

Merimagnesium + B-vitamiini

Merimagnesium + B-vitamiinivalmiste on suunniteltu jokapäiväiseen käyttöön. Sen merimagnesium tukee unta etsivää rauhoittujaa ja tämän lisäksi tuotteessa oleva B1-vitamiini tukee sydämen normaalia toimintaa myös palauttavassa unessa.

Magnesium kannattaa valita kaveriksi Herra Nukkumattia etsiessä.

Takaisin blogeihin

1 kommentti

Käytän teidän merimagnesium+Bvitam.
säännöllisesti iltaisin ja olen ollut tuotteeseen tyytyväinen.

Päivi Palmu,

Jätä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.