Huippu-urheilu, ravitsemus ja lisäravinteet

Urheilullinen nainen metsässä

Huippu-urheilijalta vaaditaan kovaa ja pitkäjänteistä työtä. Näiden lisäksi henkinen ja fyysinen palautuminen on tärkeää. Säännölliset arjen rutiinit ja tavat edesauttavat urheilullista elämäntapaa ja päivittäisillä valinnoilla on suuri merkitys huippu-urheilijaksi kasvamisessa.

Miten ja mistä arki koostuu, on merkityksellistä urheilijalle. Kun ravinto, lepo ja harjoittelu ovat tasapainossa keskenään, on huippu-urheilijalla mahdollisuudet menestymiseen.

Joskus arki voi olla hyvin kiireistä opintojen, töiden ja harjoittelun yhteensovittamisessa ja tällöin korostuvat suunnitelmallisuuden sekä aikataulutuksen tärkeys. Kisapäivien sekä arjen ruokailut ja eväät voi suunnitella etukäteen, jotta aterioiden rytmittäminen on helpompaa eikä energiansaanti jää vajaaksi päivän aikana. Levolle, säännöllisille ruokailuille ja harjoittelulle täytyy tehdä tilaa kalenteriin, jotta urheilija voi hyvin ja palautuu paremmin.

Huippu-urheilijan ravinto

Terveellinen salaattilounas

Kehityksen, palautumisen ja hyvän suorituskyvyn kannalta on tärkeää, että elimistö saa riittävästi ravintoa. Huippu-urheilijan tulee pystyä tekemään pitkäkestoisia ja kovan intensiteetin harjoituksia useampana kertana viikossa ja joskus harjoituksia voi olla kaksi kertaa päivässä - joskin ne ovat usein teholtaan hieman erilaisia. Jotta energiatasot riittävät maksimaaliseen suoritukseen ja koko harjoitus voidaan viedä tehokkaasti läpi, tulee kehossa olla riittävästi energiaa.

Huippu-urheilijalle on tärkeää, että hän pystyy koko kauden ajan hyvään suorituskykyyn ja maksimaaliseen kehitykseen. Lisäksi on tärkeää palautua kovista harjoituksista sekä kisapäivistä ja ennaltaehkäistä mahdolliset loukkaantumiset ja sairastelut. Huippu-urheilijoiden rasitusaste on normaalia liikkujaa korkeampi, jonka vuoksi ravinnon ja nesteen tarve on suurempaa kuin tavallisella liikkujalla. Tämän vuoksi myös näiden merkitys korostuu.

Ateriamalli ja energiankulutus vaihtelevat urheilijoilla viikon rasitusmäärästä riippuen. Mikäli viikko sisältää kevyempiä harjoituksia ja energiantarve on täten pienempi, ruokavalioon voi lisätä kasviksia ja hiilihydraatin osuutta voi hieman pienentää. Kovan fyysisen rasituksen harjoitteluviikkoina tai kilpailupäivinä on tärkeää, että huippu-urheilija saa riittävästi hiilihydraatteja. Tällöin lautaselle olisi hyvä kasata puolet hiilihydraatteja, neljäsosa kasviksia ja neljäsosa proteiinia.

Kisa- ja harjoittelupäivinä on myös tärkeää huolehtia terveellisistä välipaloista, jotta vältytään epäterveellisiltä välipala- ja ruokavalinnoilta. Jotkut huippu-urheilijat suosivat myös energia- ja palautusjuomia pitkinä harjoittelu- tai kisapäivinä. Säännöllinen ravinto ja nesteytys edesauttavat urheilijaa parempiin fyysisiin suorituksiin, kun elimistössä on jatkuvasti riittävästi energiaa.

Lisäravinteista tukea huippu-urheilussa

Nainen kasvisruokaostosten kanssa

Mikäli urheilija ei saa kaikkia tarvitsemiansa ravintoaineita monipuolisesta ruokavaliosta, voi olla tarpeellista tukeutua lisäravinteisiin. Lisäravinteilla ei kuitenkaan tule korvata aterioita. Suomessa emme saa riittävästi D-vitamiinia pimeämpinä vuodenaikoina, jonka vuoksi sitä suositellaan käytettäväksi ympärivuotisesti kaikille. Elimistön D-vitamiinitasot kannattaa käydä mittauttamassa, jotta urheilija tietää paljonko hänen tulisi saada D-vitamiinia vastustuskyvyn sekä suorituskyvyn edistämiseen.

Lihas- ja hermosto-ongelmissa magnesiumista voi löytää apua, sillä se edistää lihasten energia-aineenvaihduntaa ja rentouttaa lihaksia. Tämän vuoksi magnesiumia suositellaan nautittavaksi ravintolisänä iltaisin. Usein urheilija saa riittävästi C-vitamiinia ruokavaliosta, mutta sairasteluista kärsivälle urheilijalle sinkistä ja C-vitamiinista voi olla hyötyä vastustuskyvyn ylläpitämiseen.

Urheilijalla on loppupeleissä vastuu itsellään varmistaa, etteivät lisäravinteet sisällä dopingiksi luokiteltavia kiellettyjä aineita. Tämän vuoksi urheilijan tulisi tarkistaa lisäravinteen sisältö, jotta niiden käyttö on turvallista ja sallittua.

Ei määränpää vaan se matka

Erittäin tärkeää ja aivan liian aliarvostettua urheilijan arjessa ja tekemisessä on matkasta nauttiminen. Jokainen urheilija kohtaa uransa ja matkansa aikana onnistumisia ja vastoinkäymisiä. Todellisia onnistujia ovat he, jotka pystyvät selättämään vastoinkäymiset, oppimaan niistä ja jatkamaan eteenpäin.

Todellista huippu-urheilijaa vastoinkäymiset eivät lannista, vaan hän pystyy jatkamaan entistä vahvempana eteenpäin. Jokainen arjen valinta, jokainen harjoittelu, jokaiset vuodatetut kyyneleet ja se tuskanhiki, kun itsensä on vienyt äärirajoille ovat kuitenkin usein koko matkan arvoisia.

Positiivinen ajattelutapa ajaa urheilijaa eteenpäin ja auttaa näkemään hyvää vaikeinakin hetkinä. Urheilijoille tyypillistä on asettaa erilaisia tavoitteita kauden ajalle. Kun tavoite on asetettu, urheilija tekee valtavan määrän töitä ja tärkeitä valintoja arjessaan sekä elämässään päästäkseen tähän määränpäähän.

Kuitenkin usein määränpäätäkin tärkeämpää on kuljettu matka. Kaikki ne opit, kokemukset, muistot, sattumukset ja kohtaamiset, jotka matka on tarjonnut, kasvattavat ja kehittävät urheilijaa menestyksekkääksi huippu-urheilijaksi.

Takaisin blogeihin

Jätä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.